Etusivu Projekti Historia Artikkelit Yhteys
 
 

Viimeisimmät päivitykset

Projektina Volga -66

Hankin Volgan keväällä 2001 Hartolasta. Volga oli jätetty säilytykseen vanhaan heinälatoon ja vuosien kuluessa lato sortui Volgan päälle, löysin auton sattumalta ja päätin että tuo pitää saada. Selvitin auton taustoja ja sain selville muun muassa että auto oli ollut liikenteessä rekisteröintivuodesta 1966 vuoteen 1979 jolloin se oli jätetty latoon. Volga ehti siis viettää yli 20 vuotta paikallaan kunnes se siirtyi omistukseeni. Olen kerännyt näille sivuille projektikertomuksen auton kunnostusvaiheista.

20.05.2001

Ensikosketus autoon, vanha lato oli sortunut osittain Volgan päälle. Ihastuin autoon ensisilmäyksellä ja päätin että tuo on saatava.



25.05.2001

Volgan saaminen ladon alta pois olikin sitten isompi projekti, kaupat oli tässä vaiheessa jo lyöty lukkoon.



09.06.2001

Auton tutkimista paremmin, vikojen toteamista ja joidenkin korjaamista. Autoa myös hieman maalattiin.



30.06.2001

Auto saatiin ekaan kertaa ajoon n. 20 vuoteen. Pääkytkin/jarru sylinteri oli kuitenkin jumissa joten vaihteiden vaihtaminen ei onnistunut.



14.08.2001

Projektia on jatkettu taitojen mukaan, pääsylinteriä on korjattu ja se on saatu toimimaan, ongelmana on tällä hetkellä kytkimen työsylinterin toimimattomuus. Sain käsiini heinäkuussa Volgan huoltokirjan (400 sivua) mikä on varsin kattava opus volgan kunnostamisessa.



15.09.2001

Kaikki jarrusylinterit on uusittu ja vihdoin Volgassa toimii kytkin ja jarrut kunnolla, myös ajovaloja on rempattu, ja ne on pientä säätöä vaille valmiit. Kunnostuslistalla oli myös jarruputket taakse, kytkimen työsylinterin uusiminen ja öljyt laatikkoon ja perään.



03.11.2001

Aika oli tehnyt tehtävänsä alkuperäiselle mittaristolle ja ratille, uudet varaosat löytyivät Eestistä ja mittariston vaihto onnistui helposti, ratti taasen osottautui haasteelliseksi tiheiden boorien ja ajan kerryttämän korroosion takia. Irroittamiseen tarvittiin jos jonkinmoista työkalua ja mielikuvitusta!



20.01.2002

Taakse saatiin vaihdettua uudet iskarit. Istuimet ja ovipahvit lähtivät verhoilijalle. Ruostevaurioita tutkittiin sisällä ja todettiin että takalokasuojat kaipaavat hitsausta.

12.02.2002

Etelä-Suomen Sanomien toimittaja otti yhteyttä ja halusi tehdä jutun etlarin nuorten harrastukset teemasivulle. Ajoimme kuvausta varten Volgan tallista ulos poikkeuksellisesti talvella. Kuvissa näkyy myös -64 mallinen Eestiläinen entinen taksivolga. Juttu julkaistiin ESS:ssä 20.2.2002 hauskalla otsikolla Intohimona Volga.



02.03.2002

Takapää hitsattu valmiiksi ja maalattu ruosteenesto maalilla.



17.03.2002

Istuimet ja ovien verhoilut saatu valmiiksi. Väriksi tuli harmaa/musta joka sopii hyvin mustaan autoon. Uudet etulokasuojat saatiin käsiteltyä ja toinen vanhoista lokasuojista irti. Irroittamisessa on muuten yllättävän kova homma. Etusäleikön irroittaminenkaan siinä sivussa ei onnistunut ihan muutamassa minuutissa.



25.05.2002

Kuvien päivitys on kevät kiireiden takia kokonaan unohtunut. Tässä muutamia uusia kuvia projektin etenemisestä. Katsastukseen yritetään kesäkuun alkupuolella mennä, toivottavasti onni on myöten ja leima tulee. Autoon on asennettu nyt koko sisäverhoilu, samoin koko sähkölaitteisto on saatu toimimaan. Uudet vanteet, renkaat ja pölykapselit on myös pistetty. Uutta osaa on saatuu todella paljon, etenkin kromiosia on löytynyt hienosti virosta. Lamputkin on edessä alkuperäiset, eikä H4 korvikkeet. Edelleenkin on hakusessa koristelistoja ja muuta pientä, voitonpuolella projekti kuitenkin on!



12.06.2002

Vihdoin ja viimein, Volga on katsastettu. BEZ-20 ensimmäisellä rekisteritunnuksella. Viime hetken säädöt joutui katsastusaseman pihassa tekemään kun Volgan valojen varmuuskytkin kytki valoja kokoajan pois päältä. Onneksi saatiin katsastukseen nekin pelaamaan ok. Kyllä oli helpottunut olo, mutta huomauttamistakaan ei tullut. Nyt saa tämä projekti vähän aikaa odottaa että tässä kerkee itse lepäämään ja tutustumaan toiseenkin autoon.



24.01.2003

Volga purettuna odottamssa maalausta



23.02.2003

Volga oli maalauksessa läheisessä maalaamossa ja saapui takaisin helmikuun lopussa. Auto maalattiin RAL-värikartan mukaisella tummalla mustalla joka on todella lähellä alkuperäistä värisävyä.



19.04.2003

Kevääseen mennessä olimme ehtineet kasata maalauksesssa irroitetut osat takaisin paikalleen ja sisusta alkoi olemaan kasassa.



17.05.2003

Toukokuussa kävimme Volgalla Orimattilan rompetorilla, kuvissa vieressä Volga isoveli, eli ZIM-12.



05.05.2004

Heinäkuussa 2003 aloitin vuoden mittaisen varusmiespalveluksen enkä juurikaan ehtinyt harrastamaan, muutaman kerran tuli kuitenkin kasarmilla käytyä Volgalla.



16.05.2004

Toukokuussa oli vuorossa perinteikäs Orimattilan Rompepäivät, kuvissa myös Volga Club Finland kerholaisten autoja.



28.07.2004

Kuvia Lahdessa Vesijärven rannalla, sattuipa parkkipaikalle myös uudempi Volga josta yhteiskuva.



25.09.2004

Volga Club Finland kokoontui Lahden Messilässä.



18.06.2005

Volga hääautona Lahdessa, Launeen kirkossa



11.08.2005

Syksyllä järjestettiin iso Volga-tapaaminen Virossa johon osallistuin myös omalla Volgallani, säästä huolimatta mahtava tapahtuma.



10.10.2005

Volga esiintyi Kansantanssi- ja musiikkiryhmä Katrillin videolla



20.05.2006

Orimattilan Rompepäivillä tuli taas vierailtua, tällä kertaa paikalle saatiin lähes kymmennen Volgaa!



10.06.2006

Kauniin kesäpäivän kunniaksi tuli käytyä Volgalla Vääksyssä



01.07.2006

Heinäkuun alussa osallistuin Ruukki Picknik tapahtumaan



23.09.2011

Teimme matkan Eestiin loppusyksystä noutamaan alkuperäisellä materiaalilla ja kuviolla verhoillut istuimet sekä veimme samalla alkuperäisen moottorin kunnostettavaksi paikalliselle expertille.



08.01.2012

Kattoverhoilun uusiminen aloitettiin heti vuoden alussa, ensimmäisenä irroitettiin penkit pois tieltä jonka jälkeen aurinkolipat, taustapeili, antenni ja B-pilarien suojat piti irroittaa. Tämän jälkeen verhoilua pääsee purkamaan. Oikea purkusuunta on edestä taaksepäin.